maanantai 4. lokakuuta 2010

Pohdintaa pahuudesta

Aika laiskasti olen kirjoittanut blogia kurssin aikana, johtuen siitä että aiheet ovat myös olleet aika vaikeita itselleni.

Otan ensimmäiseksi näin viimeiselllä tunnilla pohdittavaksi pahuuden ja johdatona siihen Einon Leinon tunnetun säkeen:

“Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.”

Aurinkolaulu (1898)

Kurkistin ensiksi Wikipediaan ja siellä pahuus käsitteenä selitetään näin: ''Pahuus on moraalinen käsite, joka tarkoittaa yleisesti kaikkea sitä, minkä ihminen mieltää vääräksi. Pahuuden vastakohtana pidetään hyvyyttä.'' Toisessa lähteessä pahuuden sanottiin olevan kristinuskon keksintöä.

Eino Leinon mukaan paha ei ole kukaan ihminen, vaan toinen ihminen on toistaan heikompi. Eli kun ihminen huomaa olevansa toista heikompi, niin vahvempi ihminen on niin sanotusti paha? Leinon määritys pahuudesta jättää kuitenkin tulkinnanvaraa. Tämä voisi kuitenkin osaltaan ohjata siihen, että pahuus olisi kristinuskon keksintöä. Jokaisella ihmisellä on hyvää eli voisi sanoa sydäntä vaikka se ei aina näy eikä loista. Tämän väitteen voin itsekin allekirjoittaa. En ole vielä tavannut ihmistä, jolta ei löytyisi minkäänlaista empatiakykyä. Olosuhteet ovat usein se tekijä, joka ajaa ihmisen tekee vääriä asioita ja silloin ''rinnassa ei loista''.

Mutta voiko eläin sitten ole paha? Ihmisen näkökulmasta katsottuna ensimmäisenä tulee mieleen, että eläin voi olla paha. Eläimillä ei kuitenkaan ilmeisesti ole sen suurempia tunteita eikä empatiakykä. Ei vaikkapa savannilla saalistava leijona tajua, että seepra kärsii, kun hän iskee hampaansa seepran vatsaan ja repii suolet pihalle. Ei leijona varmasti ymmärrä, että hän on ''paha'' kun tekee niin. Se on leijonalle täysin luonnollista toimintaa etsiä itselleen ja pennuillen ravintoa. Koko luonnon kannalta se on myös käytännössä täysin luonnollista ja luonnonmukaista.

On toki myös olemassa eläimiä jotka saattavat tappaa vain huvikseen ja ilman mitään syytä. Ihmisen näkökulmasta eläin voi mielestäni olla paha. Monet saaliseläimet kuitenkin pelkäävät luonnollisesti saalistajiaan, mutta pystyvätkö ajattelemaan että saalistaja on ''paha''?

Tälläistä pohdintaa tällä kertaa. Jos saisi jotain vielä kirjoitettua tänään...