Aika laiskasti olen kirjoittanut blogia kurssin aikana, johtuen siitä että aiheet ovat myös olleet aika vaikeita itselleni.
Otan ensimmäiseksi näin viimeiselllä tunnilla pohdittavaksi pahuuden ja johdatona siihen Einon Leinon tunnetun säkeen:
“Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.”
Aurinkolaulu (1898)
Kurkistin ensiksi Wikipediaan ja siellä pahuus käsitteenä selitetään näin: ''Pahuus on moraalinen käsite, joka tarkoittaa yleisesti kaikkea sitä, minkä ihminen mieltää vääräksi. Pahuuden vastakohtana pidetään hyvyyttä.'' Toisessa lähteessä pahuuden sanottiin olevan kristinuskon keksintöä.
Eino Leinon mukaan paha ei ole kukaan ihminen, vaan toinen ihminen on toistaan heikompi. Eli kun ihminen huomaa olevansa toista heikompi, niin vahvempi ihminen on niin sanotusti paha? Leinon määritys pahuudesta jättää kuitenkin tulkinnanvaraa. Tämä voisi kuitenkin osaltaan ohjata siihen, että pahuus olisi kristinuskon keksintöä. Jokaisella ihmisellä on hyvää eli voisi sanoa sydäntä vaikka se ei aina näy eikä loista. Tämän väitteen voin itsekin allekirjoittaa. En ole vielä tavannut ihmistä, jolta ei löytyisi minkäänlaista empatiakykyä. Olosuhteet ovat usein se tekijä, joka ajaa ihmisen tekee vääriä asioita ja silloin ''rinnassa ei loista''.
Mutta voiko eläin sitten ole paha? Ihmisen näkökulmasta katsottuna ensimmäisenä tulee mieleen, että eläin voi olla paha. Eläimillä ei kuitenkaan ilmeisesti ole sen suurempia tunteita eikä empatiakykä. Ei vaikkapa savannilla saalistava leijona tajua, että seepra kärsii, kun hän iskee hampaansa seepran vatsaan ja repii suolet pihalle. Ei leijona varmasti ymmärrä, että hän on ''paha'' kun tekee niin. Se on leijonalle täysin luonnollista toimintaa etsiä itselleen ja pennuillen ravintoa. Koko luonnon kannalta se on myös käytännössä täysin luonnollista ja luonnonmukaista.
On toki myös olemassa eläimiä jotka saattavat tappaa vain huvikseen ja ilman mitään syytä. Ihmisen näkökulmasta eläin voi mielestäni olla paha. Monet saaliseläimet kuitenkin pelkäävät luonnollisesti saalistajiaan, mutta pystyvätkö ajattelemaan että saalistaja on ''paha''?
Tälläistä pohdintaa tällä kertaa. Jos saisi jotain vielä kirjoitettua tänään...
maanantai 4. lokakuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
Moraalin piiri - laajenemassa vai pienenemässä?
Päätin jatkaa vielä moraalista, koska sen tuntuu mukavalta ja helpolta aiheelta. Tällä kertaa suurennuslasin alla on moraalin piiri. Otsikko ''Moraalin piiri - laajenemassa vai pienenemässä?'' voisi tämä aiheeseen johdatteluna.
Maailman muuttuessa myös moraalin piiri muuttu omalla tavallaan. Joidenkin asioiden merkitys pienenee ja joidenkin asioiden merkitys taas saattaa muuttua tärkemmäksi. Otetaanpa esimerkkinä Pakistanin tulvat, joissa on kuollut tuhansia ihmisiä. Eivät ne paljon tälläistä tavallista tallaaja liikauta. Jos alueelle olisi jotakin yhteyksiä, tuntisi sieltä vaikka ihmisiä niin saattaisi koskettaa jollakin tavalla.
Olin viime kesänä kuukauden Pohjois-Amerikassa ja tutustuin moniin ulkomaalaisiin ihmisiin. Vaikka asuvatkin toisella puolella maailmaa, he tuntuvat läheisiltä. Paljon läheisimmältä kuin esimerkiksi oma naapuri, jonka näkee joka aamu postilaatikolla. Ulkomailla asuviin ihmisiin ystävyssuhteet tuntuvat jotenkin erilaisilta, kuin suomalaisiin.
Kaikki ovat varmasti kuulleet Chilen kaivosturmasta. 33 kaivosmiestä on ollut jo kuukauden 700 metrin syvyydessä loukussa. Arvioiden mukaan pelastuskuilun poraaminen kestää vielä kolmesta neljään kuukautta. Heitä seurataan päivittäin mediassa maailmanlaajuisesti ja omaiset kyttäävät päivisin maan pinnalla odottamassa uutisia kaivosmiehistä. Itseäkin tämä tapaus on omalla tavallaan koskettanut, vaikka en ketään ihmisiä alueelta tunnekaan. Pimeässä kaivostunnelissa otetut kuvat saavat kuitenkin aikaan myötätuntoa heitä kohtaan. Myös ajatukset, kuinka miehet pystyvät palaamaan normaalin elämään joskus vai pystyvätkö olenkaan tuollaisen koettelemukseen jälkeen? Mielenterveys on ainakin koetuksella.
Saatoin karata vähän aiheesta, mutta tälläistä tällä kertaa. Tuli muuten Chilen kaivosturmasta mieleen Platonin luolavertaus... :) Kaivosmiesten keskuudessa on muuten kehittynyt jonkunlainen arvojärjestelmä (joku on siis ''pomo'') ja ehkä heilläkin on joku auktoriteetti ja ehkä he oppivat jonkunlaista uutta moraalia siellä. Mutta palataan. Ensi kerralla jostain muusta aiheesta.

perjantai 27. elokuuta 2010
Etiikka ja moraali
Moraalista puhuttessa voidaan puhua vaikka erilaisista moraaliteorioista ja yleisesti käsityksistä moraalista. Moraalista ja etiikasta puhuttaessa ymmärrän asiat aina ikään kuin hyvän ja pahan näin tutkimisena. Näin se ilmeisesti pitääkin. Etiikkahan on moraalin tutkimista.
"Moraali perustuu kivitauluihin, jotka Mooses sai Siinain vuorella Jumalalta." Tämä kysymys ei siis koske sitä, sisältääkö "kivitaulut" (eli kymmenen käskyä) moraalisesti arvokkaita periaatteita, vaan sitä, mihin näiden periaatteiden velvoittavuus perustuu. Suunnilleen sama asia avautuu pohdittavaksi myös ottamalla kantaa väitteeseen: "Meillä ei voi olla moraalia, ellei joku ole sitä meille antanut." Väiteen voi esittää myös näin: "Moraali perustuu auktoriteetin tottelemiseen. Ilman auktoriteettia ei ole moraalia. Se, että Mooses sai moraalisäännöt suoraan Jumalalta Siinain vuorelta on oikeastaan ainoa tapa, miten ihmiskunta voi saada moraaliperiaatteet. Eihän se niitä voi itsekään keksiä."
Ohessa lainaus opettajan tehtävän annosta ja poimin sen tähän pieneksi johdatteluksi. Mielestäni moraali ikään kuin vaatii usein jossakin määrin jonkinlaisen auktoriteetin. Kuitenkin väite: ''Mooses sai moraalisäännöt suoraan Jumalalta Siinain vuorelta on oikeastaan ainoa tapa, miten ihmiskunta voi saada moraaliperiaatteet. Eihän se niitä voi itsekään keksiä.'' tuntuu aika utopistiselta. Eikö moraalia olisi syntynyt, ellei kymmentä käskyä olisi tullut? Emmekö olisi koskaan itse ''ymmärtäneet'', että esimerkiksi toisen ihmisen hengen riistäminen on väärin? Moraali on kuitenkin lähes aina jollakin tavalla opittu. Syntyessään lapsella on kuitenkin varmasti jonkinlainen luontainen käsitys moraalista. Moraali kuitenkin hyvin pitkälti opitaan ja oppiminen tapahtuu tehokkaimpana ja suurimmaksi osakseen lapsuudessa.
Moraalin oppimisesta esimerkkinä esimkeriksi lapsisotilaat, joita on tänäkin päivänä valtavia määriä maailmassa. Heille on jo pienenä lapsena työnnetty ase käteen ja opetettu tappamaan. He ovat muutenkin kasvaneet täysin erilaisella ympäristössä kun me länsimaalaiset ja heidän moraalinsa on erilainen.
Mutta nyt loppuu aika, palataan!

Tilaa:
Kommentit (Atom)